P U K E U T U M I N E N

Täältä löydät tietoa japanissa syntyneistä pukeutumistyyleistä, erityisesti katutyyleistä, sekä perinteisistä japanilaisista vaatteista.

L O L I T A

Lolita-tyyli on japanissa tyttöjen ja nuorten naisten kehittämä katutyyli, joka on yleistynyt 2000-luvulla muuallakin maailmassa, myös Suomessakin. Lolitassa on tarkoitus näyttää sievältä eikä seksikkäältä, kuten monesti voi saada ajatuksen lolita-nimikkeestä (viittaa Vladimir Nabokovin kuuluisaan romaaniin, muttei sillä ole mitään tekemistä Nabokin kuvaaman teini-ikäisen seksuaalisuuden kanssa). Tärkeitä vaikutteita tyyli saa vikoriaanisen aikakauden rokokoon lasten- ja nukkejen vaatteista.
Lolita-tyyli perustuu mekkojen ja hameiden (yleensä leveähelmaisia ja pituus noin polviin asti) ja erilaisten päähineiden, korujen ja pitsikäsineiden käyttöön. Hiusten suhteen korkkiruuvikiharat ovat yksi yleisimmistä kampauksista. Peruukit ovat myös suosittuja, sillä ne pysyvät usein omia hiuksia helpommin kampauksessa. Lolita-tyylisää on yleistä kuljettaa mukanaan vaikkapa päivänvarjoa, käsilaukkua tai toisinaan nukkea.
Lolita-tyyli jakautuu vielä erilaisiin tyyleihin, kuten Sweet Lolita, Gothic Lolita ja Classic lolita.

S W E E T L O L I T A

Sweet Lolita -tyyli on Japanissa suosittu erityisesti 14-21-vuotiaiden tyttöjen keskuudessa, ja Sweet-lolita -tyyliset merkkivaateiden hinnat saattavat nousta jopa yli 700 euroon/asukokonaisuus. Tyyli on ottanut vaikutteita historiallisista eurooppalaisista vaatetyyleistä, aina rokokoosta asti 1960-luvulle. Sweet-lolita -tyylissä tyypillistä ovat runsaat pitsikoristeet, keepit, rusetit, tyllialushameet ja mamelukit. Vaatteiden väritys on yleensä pastelliväristä tai värikästä.

G O T H I C L O L I T A

Tyyli tunnetaan myös nimillä GothLoli ja Elegant Gothic lolita (lyhennettynä EGL). Tyylin nimi voi olla hyvin harhaan johtava, sillä sillä on hyvin vähän yhteistä länsimaisen gootti-tyylin kanssa. Gothic Lolita kehitettyi 1990-luvulla, ja sen tärkeimmät vaikutteet ovat viktoriaaninen aikakausi ja rokokoo. Kuten Sweet Lolita, myös Gothic Lolita -tyyliset merkkivaatteet ovat hyvin hintavia. Gothic Lolitan suosioon Japanissa ovat vaikuttaveet vahvasti myös Visual Kei-yhtyeiden jäsenet. Esimerkkinä Moi dix Mois yhtyeen kitaristi Mana.
Yleistä Gothic Lolitassa on mustavalkoinen värimaailma. Usein vaatetus on pääosin musta, ja sitä korostavat valkoiset yksityiskohdat, kuten erilaiset pitsit, rusetit ja nauhat, jotka ovat tyypillisiä yksityiskohtia pukeutumisessa. Asusteisiin kuuluu usein myös erilaisia päähineitä kuten hilkkoja ja kruunuja sekä pieni koristeltu kangaskaitale (headdress), joka on päähineistä yleisin gothic lolitassa. Muita yleisiä asusteita ovat korut ja pitsikäsineet.

C L A S S I C L O L I T A

Classic lolitassa yleistä on pukeutua murrettuihin, tummempiin ja hillitympiin väreihin. Myös röyhelöä ja pitsiä on vähemmän kuin esimerkiksi Sweet Lolitassa. Classic lolitassa pyritään tuomaan nuoren neidin vaikutelma, toisin kuin sweet lolitassa, jossa pyritään yleensä pikkutytön vaikutelmaan.
Tyylillä on huomattavasti vähemmän harrastajia kuin Sweet- tai Gothic lolitalla. Asukokonaisuuteen kuuluvat yleensä mamelukki, mekko tai hame ja Sweet- ja Gothic lolita -tyyliä "hienostuneemmat" hiuskoristeet, esimerkiksi kukat ja baskerit. Classic lolita -tyyliset vaatteet ovat yleensäkkin lolitatyylin tavoin kallista. Classic lolitassa käytetään paljon kalliita materiaaleja.

K I M O N O

Hyvin perinteinen japanilainen vaate. Kimonon käyttäjät ovat sekä miehiä että naisia iästä riippumatta. Malliltaan kimono on T-mallinen suora puku, joka ulottuu nilkkaan asti. Kimonossa on kaulus ja pitkät hihat, jotka ovat ranteesta yleensä hyvin leveät. Puku kiedotaan vartalon yli ja sidotaan obilla, joka on eräänlainen vyö.

A N I M A N G A

Esittelyt Info Kalenteri Osto-opas Sanasto Muuta

S I V U I N F O

Etusivu Linkit Tietoa sivuista Yhteistyö Vieraskirja

M U U T A

Grafiikka Japani Kilpailut Pelit Muu viihdyke

Y H T E I S T Y Ö





















...yhteistyöhön?