ETUSIVU ANIME & MANGA MUUTA INTERAKTIIVINEN |
||
|
|
M U O T I L O L I T A Lolita-tyyli on japanissa tyttöjen ja nuorten naisten kehittämä katutyyli, joka on yleistynyt 2000-luvulla muuallakin maailmassa, myös Suomessakin. Lolitassa on tarkoitus näyttää sievältä eikä seksikkäältä, kuten monesti voi saada ajatuksen lolita-nimikkeestä (viittaa Vladimir Nabokovin kuuluisaan romaaniin, muttei sillä ole mitään tekemistä Nabokin kuvaaman teini-ikäisen seksuaalisuuden kanssa). Tärkeitä vaikutteita tyyli saa vikoriaanisen aikakauden rokokoon lasten- ja nukkejen vaatteista.Lolita-tyyli perustuu mekkojen ja hameiden (yleensä leveähelmaisia ja pituus noin polviin asti) ja erilaisten päähineiden, korujen ja pitsikäsineiden käyttöön. Hiusten suhteen korkkiruuvikiharat ovat yksi yleisimmistä kampauksista. Peruukit ovat myös suosittuja, sillä ne pysyvät usein omia hiuksia helpommin kampauksessa. Lolita-tyylisää on yleistä kuljettaa mukanaan vaikkapa päivänvarjoa, käsilaukkua tai toisinaan nukkea. Lolita-tyyli jakautuu vielä erilaisiin tyyleihin, kuten Sweet Lolita, Gothic Lolita ja Classic lolita. S W E E T G O T H I C Yleistä Gothic Lolitassa on mustavalkoinen värimaailma. Usein vaatetus on pääosin musta, ja sitä korostavat valkoiset yksityiskohdat, kuten erilaiset pitsit, rusetit ja nauhat, jotka ovat tyypillisiä yksityiskohtia pukeutumisessa. Asusteisiin kuuluu usein myös erilaisia päähineitä kuten hilkkoja ja kruunuja sekä pieni koristeltu kangaskaitale (headdress), joka on päähineistä yleisin gothic lolitassa. Muita yleisiä asusteita ovat korut ja pitsikäsineet. C L A S S I C Tyylillä on huomattavasti vähemmän harrastajia kuin Sweet- tai Gothic lolitalla. Asukokonaisuuteen kuuluvat yleensä mamelukki, mekko tai hame ja Sweet- ja Gothic lolita -tyyliä "hienostuneemmat" hiuskoristeet, esimerkiksi kukat ja baskerit. Classic lolita -tyyliset vaatteet ovat yleensäkkin lolitatyylin tavoin kallista. Classic lolitassa käytetään paljon kalliita materiaaleja. K I M O N O Hyvin perinteinen japanilainen vaate. Kimonon käyttäjät ovat sekä miehiä että naisia iästä riippumatta. Malliltaan kimono on T-mallinen suora puku, joka ulottuu nilkkaan asti. Kimonossa on kaulus ja pitkät hihat, jotka ovat ranteesta yleensä hyvin leveät. Puku kiedotaan vartalon yli ja sidotaan obilla, joka on eräänlainen vyö.D E C O R A Taas yksi Japanista alkunsa saanut katutyyli. Tyylin perimmäinen tarkoitus on pukeutua pirteästi ja lapsekkaasti. Väritys on räikeää, eikä eri värejä pelätä yhdistellä, mutta pysytään kuitenkin niissä rajoissa, että kokonaisuus näyttää hyvältä. Tyylille ominaista on myös kerrospukeutuminen, runsas korujen, pinnejen, hakaneulojen yms. käyttö. Joskus decora voi kantaa kainalossaan vaikka pehmolelua tai muuta vastaavaa. Decoralla on alasuuntauksia jonkin verran, esimerkiksi Romantic decora, jossa haetaan romanttista asukokonaisuutta ja dark decora, jonka värit ovat tummemmasta päästä, kuten musta, valkoinen, harmaa yms. |
|